Tämän artikkelin pohjalle kannattaa lukaista aikaisemmin julkaistu teksti Suuret suunnitelmat ja mappi ö. Edellisessä artikkelissa oli teorian ja koekaniinin vuoro, nyt luvassa on oma käytännön esimerkkini. Tykkään suuresti käytännön esimerkeistä, koska ne sisältävät aina yrityksen ja erehdyksen kautta oppimista. Kyse on oikotiestä onneen, jos lukemalla välttää toistamasta muiden tekemiä virheitä.

Tietyissä piireissä minulle nauretaan, koska ainakin kun olen lukenut jotain, niin sitä seuraa toimenpide. Ymmärrän kyllä, että se saattaa aiheuttaa hieman huvittavia tilanteita. Toisaalta en näe mitään järkeä siinä, että opiskelen jotain, mutta jätän käytännön toteutuksen tekemättä. Mitä hyötyä on uuden oppimisesta, jos tietoa ei käytä mihinkään?

Kaikki lukemani ei tietenkään sovellu minulle, mutta kokeilen erilaisia asioita, että löydän ne jotka vievät minua eteenpäin. Niin myös tällä kertaa.

Ensimmäinen osa tavoitteesta: Mitä

Yleensä olen tuskaillut sen kanssa, että mitä haluan tehdä. Eläkekassa antaa jo nyt mukavasti valinnan vapautta ja toisaalta pienet epäonnistumisetkaan eivät haittaisi. Tällä kertaa löysin intohimon kohteeni suhteellisen helposti. Tai niin ainakin luulin, mutta tästä lisää myöhemmin artikkelissa.

Sivutöiden lopettamisen jälkeen aikataulu on tuntunut sopivalta, vaikka päivätöissä aikaa onkin mennyt – välillä vähän liikaakin. Olen kuitenkin huomannut, että nautin suuresti työstäni ja se tarjoaa elämyksiä ja kokemuksia joita en muualta ole löytänyt. Esimerkiksi ongelmanratkaisu ja oppiminen tuottavat valtavasti mielihyvää. Pian ajatukset johtivat siihen, että mitä jos oikeasti yrittäisin tulla hyväksi työssäni.

Hyvä onkin sitten aika suhteellinen käsite. Oletko hyvä, jos teet parhaasi? Vai oletko hyvä vasta sitten, kun osaat tehdä asian niin hyvin kuin se on ylipäätään mahdollista tehdä? Rehellisesti sanottuna saatat olla ihan paska, vaikka tekisit parhaasi, joten vaaka kallistuu jälkimmäisen puoleen.

Tämä ominaisuus on integroitu omaan mieleeni ja se tekee minusta välillä äärimmäisen rasittavan kanssaihmisilleni. Pystyn helposti olemaan tyytymätön, jos jokin asiaa menee huonosti. Sillä ei ole merkitystä, vaikka tekisin sen kymmenen kertaa paremmin kuin vierustoverini. Ei se tee minusta hyvää, vaikka joku olisi vielä onnettomampi. Varsinkaan, jos tiedän itse pystyväni parempaan. Puhumattakaan siitä, miten hyvin asian voisi oikeasti tehdä. Tavallaan pidän tästä ominaisuudesta itsessäni, koska se innostaa oppimaan aina vain enemmän.

Toisaalta joskus olisi hyvä osata pitää turpa tukossa ja iloita lievemmistäkin onnistumisista.

Uraputkessa

Tavoitteeni ensimmäinen muoto jätti tulkinnan varaa: “Olisi ihan kiva olla kohtuullisen hyvä siinä mitä teen”. Kyse oli enemmänkin varovaisesta kuiskauksesta, kuin tavoitteesta. Tavoite tarvitsee selkeän päämäärän ja päivämäärän.

Teorian mukaisesti päätin tuplata tavoitteen ja asettaa sille aikarajan. Ensin kohtuullisen hyvä muuttui muotoon Suomen parhaita, joka sitten muovautui muotoon maailman 8. paras. Päätin siis asettaa tavoitteekseni, että minusta tulee maailman 8. paras omassa työssäni viimeistään 10 vuoden kuluttua (31.12.2027). Tavallaan tavoite on hyvin yksinkertainen ja sillä on aikaraja. En kuitenkaan vielä keksinyt, että miten ihmeessä tulen mittamaan sen, että kuinka hyvä olen suhteessa muihin.

Palkasta voi yleensä tehdä joitain johtopäätöksiä, vaikka vertailu ei suoraan kerro sitä kuka on parempi. Karkea suuntaviiva viiden vuoden tähtäimestä on nykyisen palkan tuplaaminen.

Tiedän, että tavoite voi monesta kuulostaa täysin naurettavalta. Sitä ei voi mitata ja toisaalta maailman top 8 kuulostaa aika utopistiselta. Eniten mietitytti se, että mitähän työkaverini mahtavat aiheesta ajatella. Moni heistä on kuitenkin reilusti taitavampi kuin minä. Lopulta tulin lopputulokseen, että so what? Ihan sama mitä muut ajattelevat. En antanut näiden epäkohtien häiritä prosessia.

Epäonnistuminenkin tarkoittaisi todennäköisesti sitä, että pääsen vähintään alkuperäiseen tavoitteeseen.

Miten ajattelin tavoitteeni saavuttaa?

Yleensä sanotaan, että tarvitaan 10 000 tuntia, että voi kehittyä hyväksi. Onko tuollaista rajaa vai ei on tavallaan sivuseikka, mutta olen sitä mieltä, että aina vaaditaan merkittävä ajallinen panostus. Toisilla on sitten enemmän talenttia kuin toisilla. Merkittävä ajallinen panostus tuo sitten rajoitteet siihen, että mitä voin tavoitella. Jos voin panostaa valitsemaani tavoitteeseen 7,5 tuntia päivässä, 20 päivää kuukaudessa ja 11 kuukautta vuodessa, niin 10K tuntia tulee täyteen reilussa kuudessa vuodessa. Jos voisin panostaa vain tunnin päivässä, niin mittarista loppuisivat vuodet kesken. Loogisesti ajateltuna vaihtoehtoina oli joko:

a) pysyä keskinkertaisena
b) työpaikan vaihto
c) nykyiseen työhön panostaminen

Luonteeni ei hyväksy vaihtoehtoa a, alan tai työpaikan vaihto ei tässä kohtaa innostanut, koska olen viihtynyt niin hyvin. Valitsin siis vaihtoehdoista viimeisen.

Toimenpiteet

Seuraavaksi oli tärkeintä valita se oikea toimenpide, joka veisi minut kohti tavoitetta. Pelkkä töissä käyminen ei tietenkään riitä, koska muuten me olisimme kaikki yhtä hyviä. Mietin, että mikä olisi sellainen toimenpide, joka tekisi kaiken muun tekemisestä helpompaa tai jopa tarpeetonta (Lainattu kirjasta The One Thing).

Ainoa mieleeni tuleva asia oli osaamisen kartuttaminen. Mitä enemmän osaan, sitä helpommaksi asiat muuttuvat. Päätin varata omasta kalenteristani jokaisen päivän ensimmäisen tunnin opiskeluun. Opiskelu tulisi olemaan kaikkein tärkein asia. Se pitäisi suorittaa alta ennen muita töitä. Lisäksi laitoin perjantaille kalenteriin varauksen, jossa kirjoitan ylös viikon tärkeimmän saavutuksen. Näin voisin helposti todentaa, että ovatko tekemiseni linjassa sen kanssa, minne haluan päästä.

Tunti ei kuitenkaan riitä mihinkään, joten blokkasin kalenteristani opiskelutunnin jälkeisen aamupäivän seuraavaksi tärkeimmän asian tekemiseen. Lisäksi työ sisältää jo itsessään uuden oppimista.

En ole toistaiseksi täysin varma, että mitä mieltä töissäni ollaan ajan pyhittämisestä opiskelulle. Sain jo myytyä ajatuksen, mutta sitten tapahtui hieman henkilövaihdoksia ja nyt tilanne on auki. Oma ajatukseni on, että pitkällä aikavälillä uuden oppiminen on parasta mitä voi tehdä. Toisaalta työelämä painottaa lyhyen aikavälin saavutuksia yli pitkän aikavälin. Samoin kuin ihmiset yleensä. Opiskelu on pois laskutettavasta työstä, joten todennäköisesti jatkossa vaaditaan oman työkuvan muokkaamista.

Jos päättää panostaa yhteen asiaan, niin se aika on otettava jostain. Tämän ihmiskokeen yhteydessä päätin karsia sellaiset turhuudet kuin Facebook ja Twitter. Molempia käytän yhä, mutta poistin kummankin sovelluksen kännykästä. Näin käyttö rajoittuu muutamaan käyntiin per viikko ja sain nipistettyä hieman lisää aikaa tuottavampaan toimintaan. Vieroitusoireista selvittyäni ei ole ollut kumpaakaan ikävä. Mediaa ja tietoa on niin valtavasti, että yksinkertaisesti on pakko keskittyä niihin, joista uskon olevan eniten hyötyä uuteen tavoitteeseeni peilaten.

Näköradiosta en sen sijaan luovu ikinä, mutta sitä käytän lähinnä rentoutumistarkoituksessa.

Uusi elämä

Yksi hyvän tavoitteen reunaehto oli se, että sen saavuttamisen pitää muuttaa elämää merkittävästi tai muuten tavoite ei ole tavoittelun arvoinen.

Muuttaako siis oman tavoitteeni saavuttaminen elämäni täysin toisenlaiseksi? Kyllä ja ei, joten hyväksyn sen hieman sääntöjä kiertäen tavoitteeksi.

Tavallaan tavoitteen saavuttaminen ei muuta mitään. Toisaalta tavoitteeseen päästäkseni täytyy todella monen asian muuttua. Aikaisemmin olen kokenut työn pakollisena pahana matkalla eläkkeelle. Vähitellen olen alkanut nauttia työstäni. Uusi tavoite auttaa näkemään työn vielä enemmän itsessään nautinnollisena asiana eikä niinkään välineenä johonkin muuhun. Ja ei pelkästään näkemään vaan tekemään, kokemaan ja tuntemaan täysin toisella tavalla. Teoriassa minun pitäisi nauttia vielä enemmän työstäni.

Jos voin nyt ja jatkossa nauttia arkipäivistäni vielä enemmän kuin aikaisemmin, niin pidän sitä todella merkittävänä muutoksena.

Muu elämä ja tasapaino

Lisäksi valitsin neljä muuta elämän osa-aluetta, joiden uskon tuovan itselleni onnellisuutta.

  • Talous
  • Terveys
  • Ihmissuhteet
  • Itsensä kehittäminen (osittain sama kuin työ, mutta ei aina)

Kun osa-alueita on useita, tullaan äkkiä siihen, että on tehtävä valintoja. Kaikki eivät voi olla yhtä tärkeitä. Tämän takia jouduin miettimään, että kuinka hyvin tunnen itseni. Itsensätunteminen puolestaan linkittyy aika suoraan omiin arvoihini. Jos pystyn laittamaan arvoni tärkeysjärjestykseen, noudattavat elämän eri osa-alueet niitä.

Arvojen miettiminen oli helppo aloittaa vähiten tärkeimmästä. Tavallaan yllättäen alimmaksi kolmiportaisella asteikolla jäi työ, vaikka tärkein tavoitteeni liittyy juuri siihen. Ilman työtä voin olla, mutta en ilman terveyttä ja muita ihmisiä. Kahden jälkimmäisen välillä jouduin tekemään vähän enemmän pohdintaa. Terveys mahdollistaa niin monia asioita, mutta huono sellainen heikentäisi elämänlaatua merkittävästi. Toisaalta myös muita ihmisiä tarvitsen elämässäni, vaikka en kovin montaa. Muutama hyvä riittänee. Päädyin siihen, että terveydellä ei ole juuri merkitystä, jos saan nauttia siitä yksin. Tämän hetken arvoni näyttävät tältä:

  1. Ihmiset
  2. Terveys
  3. Työt

Arvot eivät kerro, että kuinka paljon aikaa käytän mihinkin asiaan. Ne ovat olemassa siksi, että niiden avulla on helppo ratkoa päällekkäisyydet. Esimerkki: Jos töissä on tulossa mielenkiintoinen keissi, mutta samalle illalle on varattu kuntosali, niin valitsen jälkimmäisen. Jos viikonlopun juoksutapahtuma osuu päällekkäin läheiseni merkkipäivän kanssa, niin valitsen jälkimmäisen. Teoriassa yksinkertaista.

Vaihtoehtoisesti yksi tapa asioiden priorisointiin on oma missio. Esimerkiksi Money Boss on tehnyt omansa. Tai miksi ei voisi hyödyntää sekä että.

Ajankäyttö onkin sitten toinen asia. Tasapaino tarkoittaa usein tasapaskaa. Kaikki ei silti voi mennä täysin epätasapainoon.

Talous ja terveys ovat kaikkein helpoimmat. Niihin käytän kuukaudessa aikaa mahdollisimman vähän, mutta niin että kumpikin pysyy riittävällä tasolla. Talous tarkoittaa käytännössä sitä, että noudatan nykyistä säästämis/sijoittamismalliani. Terveyden ajattelin eniten liikunnan kannalta ja heitin hatusta, että kolme liikuntakertaa viikossa on minimi. Suurimman osan ajastani käytän töihin. Yksikään ihminen ei minua kestäisi 24/7, vaan kaikkea pitää olla sopivassa suhteessa. Ihmissuhteisiin riittää siis pieni aktiivisuustason nosto.  Itsensä kehittäminen tapahtuu lähinnä lukemalla, joten tässä laitoin tavoitteeksi 10 sivua päivässä jokaisena arkipäivänä.

“What get’s measured gets managed”

Lempisanontani mukaan yksikään edellä mainituista tavoitteista ei ikinä tule tapahtumaan, jos en pidä kirjaa siitä mitä teen. Mittaaminen on ainoa tapa pitää kurssi kohti tavoitteitani. Niihin peilaten lisäsin kuukausikatsauksiin kasan tunnuslukuja:

  • Terveys – xx/12 ( = liikuntakertojen määrä)
  • Itsensä kehittäminen – xx/3420 ( = 215 sivua käännetty Kindlen yksiköihin, tai vähän sinnepäin)
  • Työ – xx/ 20 ( = kuinka monena aamuna onnistun käyttämään ensimmäisen työtunnin opiskeluun)

P.Ohatan tulevaisuus

Blogin tulevaisuudesta ei kannata huolestua. Tarinoita on jatkossa luvassa yhtä säännöllisen epäsäännöllisesti kuin tähänkin asti. Teemat tosin peilaavat yleensä sitä, mitä omassa mielessäni liikkuu. Varmasti sieltä löytyy joku aasinsilta myös talouteen.

Nyt kun ajankohta on mitä täydellisin, teen yhden lupauksen tulevalle vuodelle. Lupaan, että en enää lupaa aikatauluja blogitekstien ilmestymiselle. Aikatauluni ovat pitäneet yhtä hyvin paikkansa kuin Teslalla. Suurin syy tälle on se, että aivoni prosessoivat tietoa hitaammin kuin oletan. Luulen saavani tekstin valmiiksi, mutta viikon kuluttua huomaan sen olevan kaukana maalista.

Jatkossa artikkeleita ilmestyy sitä mukaan, kun minulla on jotain sanottavaa ja saan ajatukset koottua ymmärrettävään muotoon.

Uusi tavoite käytännössä

Muutaman kuukauden kokeilun jälkeen tulokset ovat olleet vaihtelevia. Itsensä kehittäminen on luonnistunut yli odotusten, mutta kaikissa muissa toimenpiteissä tulos on ollut suorastaan surkea. Suurin syy on ehkä ollut siinä, että yritin tuoda liian paljon uuttaa kerralla.

Käytännössä töissä puski helvetinmoinen kiire päälle ja opiskelu unohtui, vaikka tiedän sen olevan parempaa ajankäyttöä kuin “kiireellisten” asioiden. Samasta syystä liikunta jäi, vaikka arvoni sanovat ihan muuta. Tämä on puolestaan johtanut siihen, että omassa nahassa oleminen on tuntunut varsin epämiellyttävältä.

Kyllä se pistää ärsyttämään, kun tiedät mitä pitäisi tehdä, mutta teet jotain ihan muuta.

Tavallaan on ymmärrettävää, että näin käy. Päivä on ollut pitkä ja olet aivan puhki. Tiedät, että viikon liikunta on vielä tekemättä. Toisaalta eihän kukaan saa tietää, jos skippaat sen? Eikai se yksi kerta nyt haittaa? Huomenna sitten.

Siinä ei vain koskaan käy näin. Huominen ei tule tässäkään asiassa ja kurvi kääntyy kaakkoon. Kiitos ja näkemiin. Ainoa vaihtoehto on se, että aloittaa riittävän varovasti ja ei ikinä skippaa mitään, minkä on itsensä kanssa sopinut.

Oma suunnitelmani on pitää kynsin ja hampain kiinni itsensä kehittämisen putkesta. Ja tästä yhdestä en tingi PRKL! Vähitellen yritän tuoda sen rinnalle terveyden ja opiskelut töissä. Työasioiden valmistumiseen täytyy taas osata antaa hieman inhimillisemmät aikataulut. Näin ei synny turhaa stressiä. Ihan varmasti pystyn ottamaan opiskeluun vaikkapa vain yhden tunnin joka viikko ja vähitellen lisäämään tahtia.

Tie onneen

Uusi tavoitteeni painottaa mielekkäiden asioiden tekemistä. Pystyn nauttimaan elämästä nyt ja tässä, mutta silti pitämään mielessä pidemmän aikavälin.

Näytin tätä artikkelia ennen julkaisemista yhdelle lähimmäisistäni ja esiin nousi mielenkiintoinen huomio. Miten paljon saavutusten tavoittelu eroaa materian tavoittelusta? Jos ostamalla ei saa onnea, niin miksi saavuttaminen olisi eri asia?

Molemmissa koetaan hetken hurmio, mutta hetki ei koskaan riitä, vaan aina on pakko saada lisää. Ostamalla ei saa enempää onnea ja saavuttamisessa on sama.

Onnellisempi olisin varmasti, jos pääsisin eroon saavuttamisen tarpeesta. Mutta ei kai se nyt niin paha ole, jos nauttii matkasta?

“Menestys ei ole tie onneen, mutta onnellisuus on tie menestykseen. Jos rakastat sitä mitä teet, menestyt” -Albert Schweitzer

Epämiellyttävä tulevaisuus

Vielä oppimiskokemuksia tuottaneen käytännön testauksen ja uuden päättäväisyyden puuskan jälkeen tavoite tuntui siltä, kuin olisin unohtanut jotain.  Vähitellen hitaat aivoni saivat otteen puuttuvasta. Olin unohtanut, että maailma ei pyöri pelkästään pullean napani ympärillä. Kaksi erittäin merkittävää asiaa jäi puuttumaan, joita ilman tavoitteeni ei voisi olla juuri naiivia heittoa parempi.

  1. Omat edellytykseni – riittävätkö kykyni siihen, että voisin oikeasti olla maailman 8. paras?
  2. Työn edellytykset – onko ammattiani olemassa sen nykyisessä muodossa enää 10 vuoden kuluttua?

Jos kaksi ihmistä saisi täysin identtisen koulutuksen ja heillä olisi täysin vastaavat kokemukset elämästä, olisiko lopputuloksena kaksi samanlaista ihmistä? Tuskin. Kokemuksemme vaikuttavat siihen minkälaisia ihmisiä meistä tulee. Se minkälaisia ihmisiä olemme, vaikuttaa puolestaan siihen, että miten otamme vastaan erilaisia kokemuksia.

Aihepiiristä riippumatta maailman 8. paras vaatii ankaran työnteon lisäksi armotonta lahjakkuutta. Kaikista ei yksinkertaisesti voi tulla yhtä hyviä. On turha viljellä harhaluuloa, että jokainen voisi halutessaan olla mitä vain. Nallekarkit eivät mene tasan – eivät lähellekään. Työnteolla ja harjoittelulla pääsee pitkälle, mutta lopulta lahjakkuus määrittelee sen, että minne asti yksilö selviytyy.

Omat edellytykseni

Objektiivisen tarkastelun jälkeen (hyvällä itseluottamuksella) päädyin siihen, että olen hieman keskivertoa lahjakkaampi. Onhan jokainen meistä hieman keskivertoa parempi kuski. Käytännössä olen päätynyt niin luokkahuoneessa, työpaikalla kuin urheilukentilläkin aina keskivertoa paremmalle puolelle (mikä ehkä kuvastaa lahjakkuuden määrittelyni kapeakatseisuuttani). Koskaan en ole ollut paras (tai riippuen mittakaavasta). Suomeksi käännettynä tämä tarkoittaa sitä, että olen kohtuullisen hyvä (tai tasapaska) kaikessa, mutta en poikkeuksellinen millään tavalla.

En ole vielä varma, että ovatko haluni ja kykyni ristiriidassa keskenään.

Historiaani peilaten uskon, että voin tulla niin hyväksi, että pystyn nauttimaan työstäni täysin. Toisaalta sitä ennen hyvä pitäisi pystyä määrittelemään. Hyvä tekemään, hyvä ymmärtämään vai hyvä yhdistämään asioita. Kaikki ovat erilaisia hyvän muotoja. Tai sitten pitäisi edelleen vain osata nauttia.

Lisäksi pahoin pelkään, että nurkan takana odottaa jo tavoitteen seuraava vaihe. Luulen, että seuraavassa vaiheessa haluan luoda jotain, millä on oikeasti merkitystä. Ei vain itselleni, mutta myös muille. On myös mahdollista, että työ on tulevaisuudessa samantyyppistä kuin nyt, mutta voin valita vapaammin, kenen hyödyksi sitä teen.

Isossa kuvassa tulevaisuus onkin sitten asia erikseen.

Työ kadoksissa

Omia edellytyksiäni mielenkiintoisempi näkökulma on se, että onko omaa ammattiani olemassa enää kymmenen vuoden kuluttua. Olen yleensä ollut vainoharhainen sen puolesta, että Suomalaisten kilpailukyky ei tule riittämään maailman mittakaavassa. Nyt ajatus on siirtynyt siihen, että ihmisen kilpailukyky ei enää riitä. Tavoitteen teoriaosuudessa otin huomioon monta erilaista korkoa korolle ilmiötä. Unohdin joukosta yhden tärkeimmistä eli ympäristön ja lähinnä teknologian kehittymisen.

Työn tulevaisuus (tai sama lontooksi) antaa mielenkiintoisia tuloksia, niin hakukoneiden kuin Youtubenkin puolella. Hyvin nopeasti ruudussa alkavat vilkkua termit tekoäly ja koneoppiminen. Jokaisen olisi syytä tuntea termit edes alustavasti. Silti useimmat keskittyvät vain omiin askareisiinsa, eivätkä huomaa tulossa olevaa muutosta.

Istuminen ja odottaminen on huono ajatus.

Käytännössä koneet tulevat oppimaan sen, miten tehdään suurin osa tällä hetkellä ihmistyövoimalla toteutettavista töistä. Kyse ei ole siitä, jos näin tule käymään, vaan siitä milloin. Mitä toistettavampi työ on kyseessä, sitä nopeammin se tulee siirtymään koneen tehtäväksi.

Hyviä esimerkkejä tästä ovat Amazon Go tai Amazonin varasto sekä Tesla. Amazon Go on kauppa ilman henkilökuntaa, Amazonin varastossa robotit hoitavat ison osan tavaran käsittelystä ja Teslalla kokoonpanosta huolehtivat robotit. Ja ihan varmasti jokainen selustastaan huolehtiva yritys on tässä kilpajuoksussa mukana. Ennemmin tai myöhemmin jokainen työ muovautuu erilaiseksi kuin mitä se on tällä hetkellä. Äänen ja kuvan tunnistus ovat jo nyt arkipäivää. Kuljetusala taitaa olla liipaisimella seuraavaksi itseohjautuvien ajoneuvojen myötä. Rahoitusala taas on yksi edelläkävijöistä. Sääntely saattaa hidastaa muutosta, mutta se ei sitä tule estämään.

Jos tekoälyn kehitys loppuisi siihen, että sillä korvataan “yksinkertaiset” työt, ei meillä olisi suurta hätää.  Muutokseen olisi suhteellisen kivutonta sopeutua ja menetelmä olisi juuri saman mihin päädyin aikaisemmin artikkelissa. Jatkuva oppiminen olisi paras tapa muovautua maailman mukana. Olisi myös mahdollista keskittyä asioihin, mitkä ovat koneille haastavia, kuten empatia ja luovuus.

Haaste tulee olemaan siinä, että ihmiset luovat koneista itseoppivia. Hieman lähteistä riippuen kone saavuttaa ihmisen älykkyyden 10 vuoden sisällä ja 20 vuoden kuluttua siitä, kone on älykkäämpi kuin maailman kaikki ihmiset yhteensä. Jo nyt Googlen tekoäly on luonut tekoälyä. Tulevaisuudessa kone pystyy oppimaan ja luomaan itsensä uudelleen valtavalla temmolla verrattuna evoluutioon. Aikajännettä ei todellisuudessa tiedä kukaan, mutta ihminen tulee olemaan aivokapasiteetilla mitattuna säälittävä mato koneen rinnalla. Toki on myös mahdollista, että tähän mennessä ihmisaivoihin on saatavissa mukavasti lisäosia ja kapasiteettia.

Ennusteet ihmisen roolista tulevaisuudessa vaihtelevat sukupuuttoon kuolemisen ja ikuisen elämän välillä. Molemmat kuulostivat vieläpä mahdollisilta, ainakin alustavan tutustumisen perusteella. Lisälukemisena voin suositella Wait But Whyn artikkeleita tekoälystä ( osa 1 ja osa 2). Ja kommentteihin saa jättää lisää mielenkiintoisia linkkejä! En tunne aihetta vielä tarpeeksi hyvin, että voisin muodostaa vahvan mielipiteen. Sen sijaan keskusteluihin tekoäly ja koneoppiminen pitäisi ehdottomasti saada mukaan.

Näiden mielikuvien myötä en koe alkuperäistä uutta tavoitettani enää mielekkääksi, joten jouduin muokkaamaan sitä toistamiseen lyhyen ajan sisään. Käytännössä aion noudattaa alkuperäisiä menetelmiäni. Niiden avulla tavoitteeni on sopeutua muutokseen mahdollisimman pitkään ja mahdollisimman hyvin. Tämä sisältää sekä tilaisuuksiin tarttumisen että hetkestä nauttimisen. Absoluuttisen tähtäimen sijaan turvaudun enemmän jatkuvan oppimisen prosessiin ja luotan sen vievän kohti mielekkäitä asioita. Miellekkyys on tässä kohtaa riittävän tarkka päämäärä.

Uskon, että jossain kohtaa tiedonjanoni kohtaa rajansa ja kyllästyn jatkuvaan oppimiseen. Toivottavasti ihmisillä on vielä silloin jokin merkitys ja eläkekassani on riittävä toteuttamaan tarkoituksensa, jotta voin vetäytyä tulevaan autotalliini veistelemään puuhevosia.

Kommentointi ei ole valitettavasti tällä hetkellä mahdollista. Kirjoitan satunnaisesti ja paras tapa pysyä kartalla uusista artikkeleista on sisäpiiri. Saatavilla myös  Twitter, Facebook ja feed.