Mistä lisätuloja? Usein ihmisillä on tunne, että oma palkka ei riitä niin pitkälle kuin haluaisi ja toisaalta aika ei riitä kahden työn tekemiseen. Olisi kiva kun olisi joku mukava sivubisnes. Myös minulle on tullut lukijoilta kommenttia, että olisi mukava kuulla lisää omasta sivutyöstäni ja siitä miten olen sen kautta saanut lisätuloja.

Valitettavasti aivan jokaista yksityiskohtaa en voi paljastaa, jotta pysyn yhä anonyymina, mutta toivon, että saat silti vinkkejä itsellesi sopivan sivutyösi löytämiseen.

Ensimmäiset kosketukset tulevaan sivubisnekseeni otin jo noin 15 ikäisenä. Löysin itselleni sopivan urheilulajin hyvin nuorena ja 15-vuotiaana tietämys oli jo sen verran suurta, että aloin apuvalmentajaksi. Palkkaa hommasta ei tässä vaiheessa irronnut, mutta sain kuitenkin katettua osan omista harrastusmaksuistani.

Iän karttuessa aloin tekemään kyseisen urheilulajin välinepuolella hommia urheiluhallin palveluksessa. Vanhempien luona elellessä elämä oli upeata ja maksutonta, joten tienaamani palkat pystyin käyttämään mihin halusin. Jostain syystä käytin ne pääasiassa säästämiseen ja jopa sijoittamiseen isäni avustuksella. Suurista summista ei tietenkään ollut kysymys, muutamasta tonnista vuosittain.

Jatkoin urheiluvalmennuksia läpi opiskelujen ja kun muutin pois vanhempien luota sain sillä sekä muilla kesätöillä rahoitettua elämiseni. Käytännössä tein töitä toisen palveluksessa päätoimisen opiskelun lisäksi. Isompi muutos tapahtui 2011 kesällä, kun en löytänyt kesätöitä itselleni. Ajattelin, että jotain on pakko tehdä ja minulla oli hirveä hinku päästä yrittäjäksi. Ainoat asiat mitä osasin tehdä olivat urheiluvalmennus ja remonttihommat. Jostain täysin käsittämättömästä syystä päädyin tekemään pintaremontteja. Näin varsinainen sivubisnekseni syntyi vähän kuin pakon sanelemana.

Tein jonkinlaiset verkkosivut itselleni ja netistä löytyi hyvä palvelu, jossa pääsin tarjoamaan urakoista. Sain muutaman pikkukeikan itselleni ja työt lähtivät käyntiin. Ensimmäisenä kesänä taoin liikevaihtoa reilut 3K ja käteen tuosta jäi lopulta noin 1000 euroa. Jatkoin samaan tyyliin vielä vuoden 2012 alun ja käteen jäi jälleen noin 1K, mutta en erityisemmin pitänyt remonttihommista. Ala olisi vaatinut lisää opettelua, vaikka tuohonkin liittyvä tutkinto onkin takataskussa. Samaan aikaan tienasin urheiluvalmennuksista moninkertaisen summan pienemmällä vaivalla ja lisäksi pääsin liiketalouden opintojen myötä “oikeisiin” töihin.

Urheiluvalmennuksesta saamani tulot ovat kasvaneet vuosi vuodelta hyvin rauhalliseen tahtiin. Ensin tein niitä yhdessä paikassa ja tulot jäivät muutamiin satasiin, sitten kahdessa tienaten hieman enemmän ja niin edelleen.

Vuonna 2013 ymmärsin vihdoin, että oli aika lopettaa sivutoimiset urheiluvalmennukset toisen palveluksessa ja alkaa tekemään näitä toimettomaksi jääneellä toiminimelläni. Asiakkaita oli vuosien saatossa kertynyt aivan tarpeeksi, joten aloin siis tekemään samoja hommia kuin aikaisemminkin ja samoille tahoille, mutta isommalla korvauksella. Varsinaisesti en koskaan ole minkäänlaista mainontaa harrastanut, vaan työt ovat löytäneet minut.

Vuonna 2013 toiminimen tulos oli bruttona noin 10 500 euroa, mikä on ihan mukava summa normaalin palkan lisäksi. Viime vuosi noudatti samantyylistä rauhallista kasvukäyrää kuin aikaisemmatkin ja bruttona tuloja tuli noin 13 500 euroa. Tästä summasta 3500 euroa toiminimen tilikauden tulos ja 10 000 euroa osakeyhtiöni tulos. Yritysmuoto vaihtui viime vuonna kesken vuoden.

Yritysmuodon vaihdoin, koska halusin pitää oikeuteni työttömyysturvaan. Osakeyhtiössä mietittäessä YEL velvollisuutta ratkaisevaa on laskennallinen työtulo eli työhön käytetty aika. Tällä hetkellä yritystoimintani vie aikaa alle 8 tuntia viikossa, joten en ole YEL-velvollinen. Viime vuonna olin työttömänä ja olin oikeutettu työttömyyskorvauksiin, koska yritystoimintaan käytettävä aika on melko pientä ja lisäksi olin ollut täysipäiväisessä työssä yrityksen olemassa olon aikana.

Urheiluvalmennukset ovat itselleni lähes täydellinen sivutyö, koska palkan ja työn hauskuuden suhde on erinomainen. Lisäksi urheiluvalmennuksia voi tehdä lähes pelkästään iltaisin ja viikonloppuisin, mikä mahdollistaa normaalin toimistotyön virka-aikaan.

Yksi miinus nykyisessä sivutyössäni on: se vaatii, että olen itse paikalla. Täydellinen sivutyö olisi sellainen, josta saisi alun ponnistuksen jälkeen passiivista tuloa. Toistaiseksi en ole tähän kyennyt, mutta ehkäpä tällainen kehkeytyy tulevaisuudessa.

Oma tarinani on vain yksi monista ja jos kaipaat lisää ideoita sivutyön kehittämiseen niin tässä muutama mielenkiintoinen lähde:

Kommentointi ei ole valitettavasti tällä hetkellä mahdollista. Kirjoitan satunnaisesti ja paras tapa pysyä kartalla uusista artikkeleista on sisäpiiri. Saatavilla myös  Twitter, Facebook ja feed.