Tähän asti olen suoriutunut kohtuullisesti kaikesta – siis ihan kaikesta. En ole ikinä ollut huono missään (ainakaan omasta mielestäni). Koulussa menestyin ihan hyvin, samoin harrastuksissa, töissä ja kaikessa muussa mitä olen kokeillut. Olen siis pääosin täysin keskiverto tyyppi.

Kahdessa asiassa olen kuitenkin mestari:
1) Elämään elämääni “sitten, kun…”
2) Miettimään jälkikäteen, että “jos olisinkin…”

En osaa elää hetkessä.

Sunnuntai-iltaisin odotan alakuloisena seuraavaa päivää, kun tiedän töihin lähdön koittavan pian. Maanantaiaamusta lähtien odotan perjantai-iltapäivää ja aikaista lähtöä viikonlopun viettoon. Viikonloppuna lasken päiviä seuraavaan lomaan. No, onneksi sitten, kun jään eläkkeelle 35-vuotiaana, voin tehdä mitä minua itseäni huvittaa.

En todellakaan osaa keskittyä siihen, mitä tapahtuu nyt.

Mitä jos olisinkin sijoittanut kaikki rahat Nokiaan kurssin uidessa pohjamudissa? Mitä, jos olisinkin valinnut toisen työpaikan? Mitä jos ja mitä jos. Jälkikäteen on niin kovin helppoa tietää mitä olisi kannattanut tehdä.

Ihailen ihmisiä, jotka elävät hetkessä eivätkä murehdi sitä mitä olisi pitänyt tehdä, vaan lähtevät toteuttamaan haaveitaan nyt eikä vasta tulevaisuudessa. Viimeisin esimerkki tästä on herra nimeltä Paul Bragiel, kovan luokan startup-yrittäjä ja IT-miljonääri. Kerran häntä livenä kuultuani voisin todeta, että erittäin mukava, mutta melko rääväsuinen kaveri, joka todella toteuttaa sen mihin päättää ryhtyä. Hänen uusin projektinsa on saavuttaa yksi unelmistaan ja päästä mukaan olympialaisiin. Tähän liittyy esimerkiksi Kuuban kansalaisuuden hankkiminen ja murtomaahiihdon opettelua, mutta jokainen voi halutessaan tutustua hankkeeseen tarkemmin.    

Toisaalta minäkin toteutan haavettani joka päivä. Sen saavuttaminen tuntuu silti kovin kaukaiselta.

Isäni sattui kysymään, että “Mitä oikein meinaat tehdä sitten, kun jäät eläkkeelle?”. Vastasin tekeväni vähemmän töitä, harrastavani enemmän ja toteuttavani hauskoja projektejaTähän isäni tokaisi: “Eikö nuo kannattaisi tehdä nyt, koska vanhempana ei välttämättä enää huvita tai muuten kykene”. Tämä sai minut miettimään, että voisinko toteuttaa eläkehaaveeni jo nyt.

Tekemällä kuukaudessa töitä yhden viikon, voisin jo kattaa elämiskuluni. Jos tekisin vielä toisen viikon, jäisi rahaa hupikäyttöön. Kaksi seuraavaa viikkoa voisin käyttää aikani ja rahani mihin haluaisin. Näkökulmasta riippuen kyse olisi siis osa-aikaisesta työstä tai osa-aikaisesta eläkkeestä.

Ulkoisesti osa-aikainen vaihtoehto voi kuulostaa samalta, kuin suunnittelemani eläkepäivät, mutta sisäisesti ero on kuin yöllä ja päivällä. Osa-aikaisena olisin yhä sidottu vaihtamaan aikaani rahaan. Vapauteni jäisi puuttumaan. Olisin kuin koira, joka päästetään maistamaan vapautta, mutta joka yhtä nopeasti kytketään takaisin hihnaan.

Ei myöskään pidä väheksyä sitä tosiasiaa, että HALUAN OLLA SE TYYPPI, JOKA JÄI KOLMEVITOSENA ELÄKKEELLE! Osa-aikaisuus siirtäisi tavoitettani eteenpäin. Jos joskus eläkekassani ylittää tavoitekäyrän riittävän paljon, on osa-aikaisuus vaihtoehto, jota täytyy ehdottomasti harkita uudelleen.

Kommentointi ei ole valitettavasti tällä hetkellä mahdollista. Kirjoitan satunnaisesti ja paras tapa pysyä kartalla uusista artikkeleista on sisäpiiri. Saatavilla myös  Twitter, Facebook ja feed.