Herranjestas! Tämä oli ensireaktioni, kun katsoin kulutustani. Minulla on suhteellisen tarkka käsitys kuluistani, mutta tämä on sellainen asia, mikä aina jaksaa yllättää. Tällä kertaa väärään suuntaan, valitettavasti.

Kuukausittainen kulutukseni ei ole hälyttävällä tasolla, mutta olisin toivonut sen olevan vieläkin alhaisempi. Oli miten oli, tänä vuonna keskikulutukseni on ollut 597,70 euroa kuukaudessa.

Alla olevassa taulukossa on eritelty oma osuuteni kulutuksesta kahden hengen taloudessa: 

Huomiota saattavat herättää alhaiset asumiskuluni. Minulla on toistaiseksi opiskeluaikojen jäänteenä erittäin edullinen asunto, jota hyödynnän niin pitkään kuin mahdollista. Niin kauan kuin pystyn asumaan näin edullisesti, ei oman asunnon omistaminen ole kannattavaa.

Suurimpia menoeriä ovat liikkuminen ja ruoka.

Liikkuminen sisältää julkiset kulkuneuvot ja niiden lisäksi minulla on usein mahdollisuus lainata autoa bensan hinnalla. Jos ei olisi, niin sitten en ajaisi, koska minulla ei yksinkertaisesti ole varaa pitää autoa.

Listalle mahtuu myös täysin turhia kuluja, kuten parturi, kirjasto ja sakot. Parturin olisin voinut välttää käyttämällä hiustenleikkuukonettani, mutta heikkona hetkenä sorruin ja huomasin käveleväni parturin ovesta sisään. Kirjaston lainojen palautukset ovat välillä olleet myöhässä, huolimatta sähköpostiin tulevista muistutuksista. Sakoksi olen kirjannut tilinylitysmaksun jonka sain, kun pankkitilini saldo kävi epähuomiossa pakkasella. Olisin siis voinut välttää kaikki nämä kulut.

Olen välttynyt kalliilta hankinnoilta tänä vuonna, kun kaikki isommat kodinkoneet ja kalusteet ovat pysyneet ehjinä.

Asumismenoihini tarvitsee lisätä noin 200 euroa, jotta voitaisiin puhua normaalihintaisesta asumisesta. Muuten arvioin menojeni olevan sillä tasolla, millä ne tulevat olemaan myös jatkossa.

Laskiessani eläkekassan määrää arvioin kuukausittain tarvitsemakseni rahamääräksi 1000 euroa. Tällä hetkellä minulla olisi siis vielä varaa tuhlata jopa hieman enemmän. Toisaalta esimerkiksi mahdollisen jälkikasvun kustannuksia tai vaikka autoilua en ole laskenut lainkaan mukaan kulutukseeni, joten eläkebudjettini menee todella tiukalle.

Menoni ovat kohtuullisen alhaisella tasolla, mutta en ole täysin tyytyväinen, koska näistäkin on vielä varaa karsia.

ps. Jos blogia sattuu lukemaan joku vanhemmuudesta nauttiva henkilö, joka on hankkinut kaiken mahdollisen käytettynä ja jättänyt kaiken turhan hankkimatta, niin kuulisin erittäin mielelläni arvioita siitä, mitä lapsi mahdollisesti tulee maksamaan ensimmäisinä vuosinaan.

Kommentointi ei ole valitettavasti tällä hetkellä mahdollista. Kirjoitan satunnaisesti ja paras tapa pysyä kartalla uusista artikkeleista on sisäpiiri. Saatavilla myös  Twitter, Facebook ja feed.