Eläke on jälleen yhden kuunkierron lähempänä ja on aika tehdä katsaus kuukauden tapahtumiin. Jotta löydän perille ja tiedän mitä olen matkalla tehnyt, kerään joka kuukausi mustaa valkoiselle tuloista, menoista, varallisuudesta ja muista tapahtumista. Kuukausikatsauksen alussa on kerrottu tarkemmin ilmoittamistani luvuista. Tällä hetkellä kuukausikatsaukset sisältävät vain henkilökohtaiset lukuni yhden hengen taloudessa.

Tulot, menot ja säästöprosentti 8 / 2015

  • Nettotulot 2005 €
  • Kustannukset 725 €
  • Säästöprosentti 63,9 %

TULOT & MENOT

Tulojen puolesta kulunut kuukausi oli suhteellisen tylsä. Ainoat kertyneet tulot olivat ansiotyöstä saadut palkat ja näitä kertyi nettona 2005 euroa.

Henkilökohtaisia sivutuloja minulla ei enää ole, vaan nämä kertyvät nykyisin yhden miehen osakeyhtiöni nimiin. Myöskään sijoitusasuntojen tuloja tai menoja ei ole huomioitu, koska kaikki tulot sitoutuvat käytännössä asuntoihin ja realisoituvat vasta kun asunnon myy tai kun velkavipu on huomattavasti nykyistä pienempi. Raportoin yrityksen tulot ja asuntojen laskennalliset tulot vasta vuoden lopussa.

Kustannukset_8_2015

Kustannusten puolesta kuukausi oli odotuksia parempi ja jopa alkuvuoden lukemissa. Ruokailusta tulee huolehdittua yhä pääosin työpaikalla, joten omia eväitä ei juuri ole tarvinnut ostaa. Myös asunnon osto antaa odottaa itseään ja tällä hetkellä asun vuokralla omassa asunnossani. Ehkä enemmän kuin vuokrasta, kyseessä on korvaus viivästyneistä asuntokaupoista. Tavoitteena on ostaa toinen puolikas nykyisestä asunnostani, mutta entinen Neiti P. karkasi jo maailmalle ja tulee takaisin vasta vuoden lopussa, joten asuntokaupat ovat siihen asti jäissä. Isommaksi ongelmaksi voi muodostua se, että pankissa käynti osoittautui pettymykseksi – lainaa ei heru.

Se on jo sovittu, että jos en saa rahoitusta järjestymään vuoden loppuun mennessä, laitetaan asunto lihoiksi. Nyt kysymys on siitä, että kuinka kovasti haluan asunnon pitää, koska jostain on luovuttava. Osakesijoitusten myynti ei houkuttele, mutta toisaalta asunto on aivan täydellinen ja koen, että sillä on iso merkitys elämänlaatuni kannalta. Paras vaihtoehto olisi toisen sijoitusasunnon myynti. Valitettavasti molemmat sijoitusasunnot ovat remonttien kannalta hankalassa vaiheessa, mikä vaikuttaa luonnollisesti myyntihintaan. Tappiollakaan ei viitsisi myydä pois, koska asunnoissa ei sinänsä ole mitään vikaa.

VARALLISUUS & TUNNUSLUVUT

Alla nykyinen varallisuustilanne ja vertailu edelliseen kuukauteen.

varat-ja-velat-8-2015

Kuukauden kurssikehitys oli melkoisen mollivoittoinen, mutta silti ei kai vielä voida puhua edes kunnon korjausliikkeestä. Alennusmyyntejä odotellessa tein osinkosalkkuun yhden hankinnan noin 3000 eurolla ja lisäksi yrityksen kautta ostin rahastoja 750 eurolla.

tunnusluvut_8_2015

Nettovarallisuuteen huomioin kaiken omaisuuden, jonka arvon oletan vähintäänkin säilyvän. Sijoitusvarallisuudeksi olen laskenut vain oman pääomani osuuden sijoituksistani eli omaisuudesta jolla tavoittelen tuottoa.

Edelliseen kuukauteen verrattuna netto- ja sijoitusvarallisuus laskivat markkinoiden mukana. Huolimatta uusista hankinnoistani, sijoitusvarallisuudesta haihtui lähes 11 000 euroa. Elokuun kustannukset olivat selvästi alhaisemmat kuin edellisenä kuukautena mikä vaikutti siihen, että eläkekassan riittoisuus muuttui positiiviseen suuntaan. Eläkekassan riittoisuuden heilahtelu kuvastaa hyvin sitä, miten suuri merkitys kustannuksilla on eläkkeen suunnittelussa. Jatkossa oletan kustannustason olevan noin 1000 € / kk, mikä tarkoittaisi, että eläkekassa vuosina tulee asettumaan 15 vuoden tienoille.

MUUT TAPAHTUMAT

Kesä on vietetty ja sivutyöt starttasivat syyskuun alussa. Ennen kesää sivutöitä oli jopa neljänä iltana viikossa ja vapaa-ajasta ei ollut tietoakaan. Nyt päätin uhrata osan sivutuloistani ja yritän tehdä lisäansioita hieman maltillisemmalla aikataululla, kun töitä on vain kahtena iltana viikossa. Tulot putoavat, mutta toivottavasti voimat riittävät paremmin ensi kesään asti.

P.S. vielä ehti kuntoon TDH:lle ja maaliviiva ylittyi mallikkaasti.

Kommentointi ei ole valitettavasti tällä hetkellä mahdollista. Kirjoitan satunnaisesti ja paras tapa pysyä kartalla uusista artikkeleista on sisäpiiri. Saatavilla myös  Twitter, Facebook ja feed.