Eläke on jälleen yhden kuunkierron lähempänä ja on aika tehdä katsaus kuukauden tapahtumiin. Jotta löydän perille ja tiedän mitä olen matkalla tehnyt, kerään joka kuukausi mustaa valkoiselle tuloista, menoista, varallisuudesta ja muista tapahtumista. Kuukausikatsauksen alussa on kerrottu tarkemmin ilmoittamistani luvuista. Tällä hetkellä kuukausikatsaukset sisältävät vain henkilökohtaiset lukuni yhden hengen taloudessa.

Tulot, menot ja säästöprosentti 7 / 2015

  • Nettotulot 3229 €
  • Kustannukset 1565 €
  • Säästöprosentti 51,5 %

TULOT & MENOT

Ansiotuloja kertyi 1937 euroa ja lisäksi osinkoja tuli nettona 42 euroa. Loput tuloista ovat kertyneet aikaisemmin, mutta näitä en ole raportoinut, koska tulot oli tarkoitus raportoida niihin liittyvien menojen toteutuessa. Kyse on yhteisestä matkakassasta, jolla oli tarkoitus matkata Amerikan halki, kun riittävästi rahaa olisi kasassa. Turhan tavaran sijaan olemme merkkipäivinä vastaanottaneet mieluummin talletuksia matkakassaan ja lisäksi tuonne oli talletettu muita tienestejä. Esimerkiksi sohva vaihtui kesäkuussa kolmesti. Tiemme Neiti P:n kanssa kuitenkin erkanivat, joten lasken oman osani kassasta tuloksi tässä kohtaa. Lisäksi purimme toisen yhteisen pankkitilin, mikä vaikuttaa positiivisesti käteiskassaan, mutta ei tuloihin, koska nämä raportoitu tuloina jo aikaisemmin.

Henkilökohtaisia sivutuloja minulla ei enää ole, vaan nämä kertyvät nykyisin yhden miehen osakeyhtiöni nimiin. Myöskään sijoitusasuntojen tuloja tai menoja ei ole huomioitu, koska kaikki tulot sitoutuvat käytännössä asuntoihin ja realisoituvat vasta kun asunnon myy tai kun velkavipu on huomattavasti nykyistä pienempi. Raportoin yrityksen tulot ja asuntojen laskennalliset tulot vasta vuoden lopussa.

Kustannukset_7_2015

Kustannusten puolesta kuukausi oli odotettu, mutta silti niin tuskallinen. Hyvin todennäköisesti jään asumaan entiseen yhteiseen asuntoomme ja rahoituksen järjestyessä lunastan toisenkin puolikkaan itselleni. Asumiskuluihin paloi rahaa, kun tein pientä remonttia kämpässä. Ei kovin tarpeellista, mutta oma olo on mukavampi, kun saa hieman uutta vanhan tilalle ja samalla ajanvietettä. Kaikesta vanhasta en sentään luopunut, vaan esimerkiksi kalusteet sain lunastettua edullisesti itselleni. Eipä olisi muutenkaan riittänyt voimia lähteä uusia metsästämään. Jotain hyötyä siitäkin, että lähes kaikki on hankittu käytettynä. Lisäksi hommasin jotain pientä sälää, kuten uuden paistinpannun ja maton.

Yhdet lentoliput ostin myös. Entinen Neiti P muuttaa tilapäisesti ulkomaille kesän lopussa ja loppu vuodesta oli tarkoitus mennä häntä tapaamaan. Tuossa tarkoituksessa matkaan en lähde, mutta liput ovat kuitenkin jo olemassa. Ehkäpä pidän loppuvuodesta miniloman ja lähden etelän lämpöön.

Ruoan suhteen aloitin uuden strategian; sunnuntaisin viiden päivän sapuskat valmiiksi ja voila, viikko on käytännössä siinä. Aamupalat, välipalat ja lounaat haukkaan edelleen töissä ja lounareista lasken vain ennakonpidätyksen kulukseni. Osittain tarkoituksella, mutta myös laiskuuttani ravintoloihin meni selvästi aikaisempaa enemmän rahaa.

VARALLISUUS & TUNNUSLUVUT

Alla nykyinen varallisuustilanne ja vertailu edelliseen kuukauteen.

varat-ja-velat_7_2015

Henkilökohtaisia sijoituksia tein poikkeuksellisesti Suomi-salkkuun 2000 eurolla ja lisäksi yritykseni kautta hankin rahastoja 750 eurolla. Sijoituksen Suomi-osakkeisiin tein enemmän henkilökohtaisesta syystä ja tällä ostoksella nyt ei varsinaisesti ole mitään tekemistä strategiani kanssa. Loput arvonnoususta onkin sitten kurssinousun aikaansaamaa. Tein ostokset heti kuun alussa ja elämäntilanne muuttui vasta myöhemmin, joten en uskaltanutkaan enää juhlia suosikki juhlapyhääni – rahastojen tasapainotuspäivää. Vietän sitä myöhemmin syksyllä, kun asumistilanne on ratkennut. Nyt on kuitenkin parempi yrittää pitää mahdollisimman paljon käteistä.

tunnusluvut_7_2015

Nettovarallisuuteen huomioin kaiken omaisuuden, jonka arvon oletan vähintäänkin säilyvän. Sijoitusvarallisuudeksi olen laskenut vain oman pääomani osuuden sijoituksistani eli omaisuudesta jolla tavoittelen tuottoa.

Edelliseen kuukauteen verrattuna netto- ja sijoitusvarallisuus kasvoivat, mutta eläkekassa riittoisuus suorastaan romahti. Tämä johtuu luonnollisesti ylisuurista kustannuksista. Jatkossa oletan kustannusten jäävän noin 1000 euron paikkeille, mikä tarkoittaisi, että eläkekassa vuosina tulee asettumaan 15 vuoden tienoille. Aika masentavaa verrattuna kesäkuun 26 vuoteen, mutta siitä on aloitettava jälleenrakentaminen.

MUUT TAPAHTUMAT

Säästäminen ja sijoittaminen eivät vieläkään ole olleet päällimmäisenä mielessä ja aika on mennyt kaikkeen muuhun. Toivottavasti into pian palautuu tai joudun vaihtamaan blogin nimeä.

Sen sijaan lisääntynyt vapaa-aika on nostanut omia energiatasojani. Ehkä pieni vaikutus on myös stressillä – nyt pitäisi äkkiä muuttua nuoreksi ja komeaksi! Vaikka en pidä kumpaakaan edellä mainituista kovin todennäköisenä, muutin hieman ruokavaliotani ja lisäsin urheilun määrää. Ainakin oma olotila on parantunut.

Sain itselleni uuden lajin kiipeilystä/boulderoinnista. Lisäksi isäni teki löytöjä käytettyjen polkupyörien saralla ja löysi 25 eurolla 20 vuotta vanhan GT:n, josta tuli huollon jälkeen itselleni oikein mainio työmatkafillari. Matkaa tulee yhteen suuntaan noin 17km ja tuon kun hurauttaa pari kertaa viikossa, niin liikuntaa saa jo ihan mukavasti. Parina viikonloppuna on tullut ajettua hieman pidempääkin matkaa. Vieläköhän ehtisi kuntoon TDH:lle? Edellisestä onkin aikaa jo kuusi vuotta.

Kommentointi ei ole valitettavasti tällä hetkellä mahdollista. Kirjoitan satunnaisesti ja paras tapa pysyä kartalla uusista artikkeleista on sisäpiiri. Saatavilla myös  Twitter, Facebook ja feed.