Eläke on jälleen yhden kuunkierron lähempänä ja on aika tehdä katsaus kuukauden tapahtumiin. Jotta löydän perille ja tiedän mitä olen matkalla tehnyt, kerään joka kuukausi mustaa valkoiselle tuloista, menoista, varallisuudesta ja muista tapahtumista. Kuukausikatsauksen alussa on kerrottu tarkemmin ilmoittamistani luvuista. Tällä hetkellä kuukausikatsaukset sisältävät vain henkilökohtaiset lukuni yhden hengen taloudessa.

Tulot, menot ja säästöprosentti 11 / 2016

  • Nettotulot 2658 €
  • Kustannukset 1104 €
  • Säästöprosentti 58,5 %

TULOT & MENOT

Kuukauden aikana ansiotuloja kertyi 2421 euroa. Lisäksi osinkoja kilahti tilille 92 euroa ja niiden päälle sain vähän veronpalautuksia (145 €).

Henkilökohtaisten tulojen lisäksi kerrytän sivutuloja yhden miehen osakeyhtiöni nimiin. Raportoin yrityksen tulot tilinpäätöksen yhteydessä vuoden lopussa.

kustannukset_11_2016

Kuukauden kulut olivat hieman suuremmat kuin tänä vuonna tähän saakka. Varsinkin harrastuksiin hurahti hieman enemmän rahaa ja saattaa mennä jatkossakin. Tämä riippuu luonnollisesti siitä minkälaisia harrastuksia keksin. Osana uusia harrastuksia tuli myös ruokavalioon hieman muutoksia, joten sapuskaankin uppoaa hieman aikaisempaa enemmän. Päätökseni nauttia joka työpäivä lounas työpaikan ravintolassa näkyy selkeästi ravintolakuluissa.  Autoa minun on mahdollista käyttää polttoaineen hinnalla, mutta omaa en omista.

VARALLISUUS & TUNNUSLUVUT

Alla nykyinen varallisuustilanne ja vertailu edelliseen kuukauteen.

varat-ja-velat_11_2016

Merkittävin muutos varoissa ja veloissa oli kuukauden aikana Suomi-osakkeiden arvonalentuminen. Automaattisijoitukset menivät suunnitelmani mukaan eli Seligsonin rahastohankintoihin lähti vakiosumma 500 euroa sekä omissa, että yritykseni nimissä. Lisäksi tein osinkosalkkuun pienen täydennyksen.

Nettovarallisuuteen huomioin kaiken omaisuuden, jonka arvon oletan vähintäänkin säilyvän. Sijoitusvarallisuudesta olen vähentänyt käteisen, oman asunnon ja asuntooni liittyvän velan. Sijoituksissa ei ole lainkaan velkavipua käytössä. Eläkekassa vuosina on laskettu jakamalla sijoitusvarallisuus edellisen 12 kuukauden kulujen keskiarvolla. Se kuvaa hyvin yksinkertaistettuna sitä kuinka monta vuotta pystyisin elämään nykyisellä eläkekassallani.

tunnusluvut_11_2016

Edelliseen kuukauteen verrattuna nähtävissä pientä positiivista nostetta.

YHTEENVETO

Varsinkin blogin puolella kuukausi oli melko rauhallinen. Eikä oikeastaan muutenkaan tapahtunut mitään erikoista. Eläke eteni vanhaan malliin ja on taas yhden kuukauden lähempänä. Jiihaa!

 

Kommentointi ei ole valitettavasti tällä hetkellä mahdollista. Kirjoitan satunnaisesti ja paras tapa pysyä kartalla uusista artikkeleista on sisäpiiri. Saatavilla myös  Twitter, Facebook ja feed.