Eläke on jälleen yhden kuunkierron lähempänä ja on aika tehdä katsaus kuukauden tapahtumiin. Jotta löydän perille ja tiedän mitä olen matkalla tehnyt, kerään joka kuukausi mustaa valkoiselle tuloista, menoista, varallisuudesta ja muista tapahtumista. Kuukausikatsauksen alussa on kerrottu tarkemmin ilmoittamistani luvuista. Tällä hetkellä kuukausikatsaukset sisältävät henkilökohtaiset lukuni kahden hengen ja yhden koiran taloudessa.

Tulot, menot ja säästöprosentti:

  • Nettotulot 2 070 €
  • Kustannukset 585 €
  • Säästöprosentti  72 %

TULOT & MENOT

Kuukauden aikana ansiotuloja kertyi 1 914 euroa ja osinkotuloja tai ETF:ien jakamia tuottoja kilahti tilille 156 euroa. Muita tuloja ei ollut. Pääomatulot ovat joko ennakonpidätysten jälkeisiä, lähdeverojen jälkeisiä tai sellaisia, joista Suomen verottaja ei vielä ole vienyt osuuttaan.

Menoissa ruuvin kiristäminen jatkui ja näin jälkikäteen voisi todeta, että eipä tullut tehtyä yhtään mitään. Tai no — söin kyllä kuin sika.

kuukausikatsaus-menot-2018-10

 

Kuukauden kulutuksen lisäksi seuraan edellisten 12 kuukauden kulujen liukuvaa keskiarvoa. Näin muistan kiinnittää siihen huomiota muutenkin kuin kerran vuodessa. Keskimääräinen kulutus antaa parhaan kuvan siitä, että kuinka suuren eläkekassan tarvitsen.

kuukausikatsaus-menot-12kk-2018-10

Muuta:

  • Asuntolainasta lasken kuluksi sekä lyhennyksen että korot
  • Nautin joka päivä lounaan muiden tarjoilemana, mikä näkyy ravintolakuluissa
  • Autoa minun on mahdollista käyttää polttoaineen hinnalla, mutta omaa en omista
  • Raportoin oman osuuteni kuluista kahden hengen taloudessa, joten jotkut kategoriat näyttävät omalta osaltani pyöreätä nollaa
  • Työaika kuluvana kuukautena -50 %

VARALLISUUS & TUNNUSLUVUT

Alla nykyinen varallisuustilanne ja vertailu edelliseen kuukauteen.

kuukausikatsaus-varat-ja-velat-2018-10

Kuukauden aikana en tehnyt mitään, joten kaikki muutokset johtuivat markkinoista.

Nettovarallisuuteen huomioin kaiken omaisuuden, jonka arvon oletan vähintäänkin säilyvän. Sijoitusvarallisuudesta olen vähentänyt käteisen, oman asunnon ja asuntooni liittyvän velan. Sijoituksissa ei ole lainkaan velkavipua käytössä.

Eläkekassa vuosina on laskettu jakamalla sijoitusvarallisuus edellisen 12 kuukauden kulujen keskiarvolla. Se kuvaa hyvin yksinkertaistettuna sitä, kuinka monta vuotta pystyisin elämään nykyisellä eläkekassallani.

kuukausikatsaus-tunnusluvut-2018-10

Edelliseen kuukauteen verrattuna on nähtävissä mollivoittoista markkinaa, mutta menojen pudotessa tällä ei ole ollut vaikutusta eläkekassan riittoisuuteen.

LOPUKSI

Kuluissa olen kiristänyt ruuvia ihan tarkoituksella ja suhteellisen dramaattisiakin muutoksia tein kuukauden aikana.

Yksityiskohtia on tulossa, jahka saan puettua ne sanoiksi ja tekstiksi.

Kommentointi ei ole valitettavasti tällä hetkellä mahdollista. Kirjoitan satunnaisesti ja paras tapa pysyä kartalla uusista artikkeleista on sisäpiiri. Saatavilla myös  Twitter, Facebook ja feed.