Eläke on jälleen yhden kuunkierron lähempänä ja on aika tehdä katsaus kuukauden tapahtumiin. Jotta löydän perille ja tiedän mitä olen matkalla tehnyt, kerään joka kuukausi mustaa valkoiselle tuloista, menoista, varallisuudesta ja muista tapahtumista. Kuukausikatsauksen alussa on kerrottu tarkemmin ilmoittamistani luvuista. Tällä hetkellä kuukausikatsaukset sisältävät henkilökohtaiset lukuni kahden hengen ja yhden koiran taloudessa.

Tulot, menot ja säästöprosentti:

  • Nettotulot 2 468 €
  • Kustannukset 1 030 €
  • Säästöprosentti  58 %

TULOT & MENOT

Kuukauden aikana ansiotuloja kertyi 2 217 euroa ja osinkotuloja tai ETF:ien jakamia tuottoja kilahti tilille 159 euroa. Muita tuloja oli 93 euroa. Siirryin toukokuun alusta tekemään 50 % työaikaa, mutta tuloissa on vielä vanhoja lomarahoja yms, joten pudotus näkyy kokonaisuudessaan vasta syyskuussa. Pääomatulot ovat joko ennakonpidätysten jälkeisiä, lähdeverojen jälkeisiä tai sellaisia joista Suomen verottaja ei vielä ole vienyt osuuttaan.

Menoissa suurimmat erät olivat asuminen, syöminen ja liikkuminen. Ylimääräinen vastike loppui, remontit on remontoitu ja muutenkin kulut näyttivät pitkästä sopivan alhaista lukemaa. Lainan lyhennys ja korot sisälsi elokuussa käytännössä ainoastaan korkoja sekä 200 euron kulun pankin vaihdosta johtuen.

kuukausikatsaus-menot-2018-08

Kuukauden kulutuksen lisäksi seuraan edellisten 12 kuukauden kulujen liukuvaa keskiarvoa. Näin muistan kiinnittää siihen huomiota muutenkin kuin kerran vuodessa. Keskimääräinen kulutus antaa parhaan kuvan siitä, että kuinka suuren eläkekassan tarvitsen.

kuukausikatsaus-menot-12kk-2018-08

Lisäksi yleisön pyynnöstä 12 kuukauden kulut jaettuna kategorioihin. Lista on valitettavasti hieman pitkä, mutta tässä sen verran kuin kuvakaappaukseen mahtui:

kuukausikatsaus-menot-12kk-2018-08-tyypeittäin-2

Muuta:

  • Asuntolainasta lasken kuluksi sekä lyhennyksen että korot
  • Töissä nautin joka päivä lounaan, mikä näkyy ravintolakuluissa
  • Autoa minun on mahdollista käyttää polttoaineen hinnalla, mutta omaa en omista
  • Raportoin oman osuuteni kahden hengen taloudessa

VARALLISUUS & TUNNUSLUVUT

Alla nykyinen varallisuustilanne ja vertailu edelliseen kuukauteen.

kuukausikatsaus-varat-ja-velat-2018-08

Kuukauden aikana tein pienen ylimääräisen lyhennyksen asuntolainaan, mutta muuten muutokset johtuivat markkinoista.

Nettovarallisuuteen huomioin kaiken omaisuuden, jonka arvon oletan vähintäänkin säilyvän. Sijoitusvarallisuudesta olen vähentänyt käteisen, oman asunnon ja asuntooni liittyvän velan. Sijoituksissa ei ole lainkaan velkavipua käytössä.

Eläkekassa vuosina on laskettu jakamalla sijoitusvarallisuus edellisen 12 kuukauden kulujen keskiarvolla. Se kuvaa hyvin yksinkertaistettuna sitä, kuinka monta vuotta pystyisin elämään nykyisellä eläkekassallani.

kuukausikatsaus-tunnusluvut-2018-08

Edelliseen kuukauteen verrattuna on nähtävissä pieni muutos eläkekassan riittoisuudessa sekä sijoitus- ja nettovarallisuudessa.

LOPUKSI

Jos alkuteksti jäi lukematta, niin talouteen kuuluu elokuusta lähtien kaksi henkilöä. Kulut eivät jakaudu ihan 50/50 ja raportoin vain oman osuuteni. Nyt näyttää siltä, että vastike ja sähkö eivät jää omalle kontolleni, joten näiden puuttumista ei kannata ensi kuusta lähtien ihmetellä.

Muita muutoksia elokuussa oli pankin vaihto. Suunnitellessani ylimääräisiä lyhennyksiä lainaan, en saanut OP:lta vastauksia kysymyksiini. Kysyin saman kysymyksen useaan kertaan ja sain vastauksen useaan kertaan, mutta valitettavasti eri kysymykseen kuin mihin halusin. Varmasti vikaa oli kysyjässäkin, mutta emme vain osuneet samalla aaltopituudelle.

Aavistuksen suivaantuneena laitoin tarjouspyynnöt S-pankille, Danskelle ja myös OP:lle suoraan verkkosivujen (=ei verkkopankin) kautta. Vastaukset saapuivat suhteellisen nopeasti:

  • OP marginaali 0,50%
  • Danske 0,55%
  • S-pankki 0,45%

Päädyin siihen, että siirrän asiointini kokonaan S-pankkiin. Jatkossa marginaali siis 0,45 % ja lainanmaksukulu 2,25 €. Minimalisointi on ollut teemana, joten näin pääsin eroon yhdestä pankista. En muutenkaan ole kovin suuri fani järjestelmälle, missä kuluja syntyy vähän sieltä sun täältä ja bonuksia toisaalta. Yksinkertainen on kaunista. Toki S bonuksien kanssa saan pelata yhä, mutta ainakin tilit ovat maksuttomat.

Kommentointi ei ole valitettavasti tällä hetkellä mahdollista. Kirjoitan satunnaisesti ja paras tapa pysyä kartalla uusista artikkeleista on sisäpiiri. Saatavilla myös  Twitter, Facebook ja feed.