Eläke on jälleen yhden kuunkierron lähempänä ja on aika tehdä katsaus kuukauden tapahtumiin. Jotta löydän perille ja tiedän mitä olen matkalla tehnyt, kerään joka kuukausi mustaa valkoiselle tuloista, menoista, varallisuudesta ja muista tapahtumista. Kuukausikatsauksen alussa on kerrottu tarkemmin ilmoittamistani luvuista. Tällä hetkellä kuukausikatsaukset sisältävät henkilökohtaiset lukuni kahden hengen taloudessa.

Tulot, menot ja säästöprosentti:

  • Nettotulot 2 012 € (ilman pääomatuloja)
  • Kustannukset 1 036 €
  • Säästöprosentti  49 % (YTD 49 %)

TULOT & MENOT

Kuukauden aikana kertyi 1 512 euroa ansiotuloja ja loput tulot johtuivat siitä, että mittariin kertyi taas yksi vuosi lisää. Ansiotulot olivat normaalia pienemmät, koska pidin omaa lomaa. Lasken säästöprosenttiin mukaan vain eläkekassan ulkopuoliset tulot. Sijoitusten tuotot ovat jo mukana tuottoarvioissa, joten eläkkeen kannalta merkitsevää on säästöprosentti uudesta rahasta.

Suurin menoerä kuukauden aikana oli matkailu. Viikko auringossa täysihoidossa maistui paremmin kuin hyvin. Lisäksi oli oikein mukava pitkästä aikaa viettää kierros kolopallon parissa. Ensi vuonna täytyy kokeilla kahta viikkoa ja lisätä kierrosten määrää. Osa matkan kuluista näkyy jo aikaisemmilla kuukausilla.

Menotaulukon tulkinta:

  • Autoa minun on mahdollista käyttää polttoaineen hinnalla, mutta omaa en omista
  • Raportoin oman osuuteni kuluista kahden hengen taloudessa, yhteiset menot maksetaan puoliksi
  • Työaika kuukauden aikana: 80 %
  • Menot 12kk ka kertoo 12 kuukauden keskiarvon menojen osalta, mutta kaikki rivit eivät välttämättä mahdu näkyviin. Summa sisältää myös piilossa olevat rivit.
  • Menot 12kk muutos kertoo 12 kuukauden kulujen muutoksen verrattuna edelliseen kuukauteen. Myös lipun väri kertoo muutoksen suhteellisesta määrästä.

Kuukausitason lisäksi seuraan edellisten 12 kuukauden kulujen liukuvan keskiarvon trendiä. Trendissä vertailuna viime vuoden vastaava luku. Näin myös isompi kuva pysyy mielessä. Keskimääräinen kulutus antaa parhaan kuvan siitä, että kuinka suuren eläkekassan tarvitsen.

Viime vuonna tähän aikaan olin vapaalla ja silloin elämä onnistui huomattavasti pienemmällä budjetilla. Tästä johtuen 12 kk keskiarvokulutukseen tuli taas nousua. Ensi kuussa sama linja todennäköisesti jatkuu.

VARALLISUUS

Alla nykyinen varallisuustilanne ja vertailu edelliseen kuukauteen.‌

Kuukauden aikana tein pienen automaattisijoituksen rahastoihin ja muilta osin mentiin markkinan mukana.

Muuta:

  • Yrityksen sijoitukset on arvostettu markkina-arvoon
  • Yrityksen kassa ei näy ollenkaan
  • Käteinen ei aina ole ihan linjassa edelliseen kuukauteen, koska maksan yrityksen kuluja itse ja myöhemmin taas kulukorvauksia itselleni. Lisäksi osingot eivät näy tuloissa, mutta näkyvät käteisessä.

TUNNUSLUVUT

Nettovarallisuuteen huomioin kaiken omaisuuden, jonka arvon oletan vähintäänkin säilyvän. Sijoitusvarallisuudesta olen vähentänyt lisäksi käteisen ja oman asuntoni. Sijoituksissa ei ole lainkaan velkavipua käytössä.‌

Eläkekassa vuosina on laskettu jakamalla sijoitusvarallisuus edellisen 12 kuukauden kulujen keskiarvolla. Se kuvaa hyvin yksinkertaistettuna sitä, kuinka monta vuotta pystyisin elämään nykyisellä eläkekassallani.

ELÄKE

Alla on katsauseläkeaikatauluun, josta olen reilut viisi vuotta myöhässä.‌

Lisätiedot

  • Tavoite on laskettu dynaamisesti edellisen 12 kuukauden kulutuksen keskiarvon mukaan
  • Käyttämäni oletukset näkyvät kuvan yläreunassa
  • Tämän hetken aikataululla eläke koittaa 40-vuotiaana
  • En uudelleenbrändää P.Ohattaa, vaikka näyttäisin myöhästyvän kolmevitosena eläkkeelle-tavoitteesta

LOPUKSI

Lomailu on yllättävän kivaa, kun muistaa harrastaa itselle mieluisia aktiviteetteja ja jättää "kuuluisi" tai "pitäisi"-alkuiset lauseet vähemmälle. Tämä oli myös ensimmäinen kertani täysihoidossa. Jatkossa se on ainoa ja oikea tapa minulle. Kesää odotellessa.

Jos haluat tehdä itsellesi samanlaisen raportin, kuin mitä olen katsauksessa käyttänyt, kannattaa lukea artikkeli talouden seurannan automatisointi. Jos olet jo lukenut jutun, niin uusi versio on ladattavissa sisäpiiristä. Pari bugia korjattu sitten viime kuun ja iso kiitos innokkaalle lukijalle toisesta korjauksesta!

Kommentointi ei ole valitettavasti tällä hetkellä mahdollista. Kirjoitan satunnaisesti ja paras tapa pysyä kartalla uusista artikkeleista on sisäpiiri. Saatavilla myös  Twitter, Facebook ja feed.