Taas on tullut aika katsastaa edellisen neljän kuukauden saldo. Vielä tällä kertaa teen sen oikein mielelläni, koska vuoden toinen kolmannes sujui kokolailla ennakoidun mukaisesti. Merkittävimmät muutokset olivat rahastosalkun päivittäminen, yritysmuodon vaihtaminen ja päivätyön päättyminen. Viimeisin näistä tarjoaa varmasti roppakaupalla haasteita loppuvuoden säästämistä ajatellen.

Tulot, menot ja säästöprosentti 2014 (2/3):

  • Tulot yhteensä 12 250 € (netto)
  • Menot yhteensä 3310 €
  • Säästöprosentti 73 %
Tuloista ansiotuloja oli 8392 €, sivutuloja 2065 €, osinkoja 1450 € ja muita tuloja 350 €. Ansiotulojen netto-osuus putosi merkittävästi verrattuna vuoden ensimmäiseen kolmannekseen verokortin tulorajan tullessa vastaan. Osingot ja sivutulot paikkasivat vajetta mukavasti. Muut tulot olivat irtaimiston myyntejä ja ne käytettiin kulutuskrapulan hankkimiseen.
Menojen erittely:

 

Menojen kuukausittaiseksi keskiarvoksi muodostui noin 827 euroa (ed 777 €). Tämä on sekä hyvä että huono asia. Todelliset menot ovat nousseet, mutta menoihin sisältyy myös kertaluonteinen matkailu josta omaksi kulukseni jäi 456 euroa. Tämä tarkoittaa siis sitä, että “pakollinen” kulutus on vähentynyt hieman (ilman matkaa 713 €).

Merkittävin menoero on lainan lyhennys ja lainankorko, jotka molemmat olen tulkinnut kuluiksi. Tästä tulossa lisää taustoja lähiaikoina. Bensaan on myös hurahtanut melkoisesti, mutta jatkossa lukema tulee olemaan selvästi pienempi. Autolla reissaan yhä vain polttoaineen hinnalla. Kulut eivät siis tältä osin vastaa normaalin autoilun kustannuksia.

Mieli on tällä hetkellä hieman haikea, koska tämä on viimeinen kolmannesvuosikatsaus, jossa säästöprosenttini lähelläkään 70 prosenttia. Yksi syy tähän on päivätyön loppuminen. Toinen on se, että vaihdoin yritysmuotoni osakeyhtiöön ja tarkoitus on jättää osa tuloista sijoitettavaksi yrityksen kautta. Jatkossa nykyisen kaltaisia sivutuloja ei siis enää ole.

Sijoitusasuntojen tuottoja tai kustannuksia ei ole huomioitu lainkaan tuloissani tai menoissani. Pidän sijoitusasutoja kuin osakkeina/yrityksenä eli saan näistä tuloja vain, jos teen noston asuntojenhoitoon varatulta tililtä. Vastaavasti kuluina pidän vain sitä rahaa, jonka joudun kyseiselle tilille tallettamaan menojen kattamiseksi. Näin siksi, että käytännössä kaikki tuotot sitoutuvat asuntoihin ja realisoituvat vasta myytäessä. Tuotot ovat siis tavallaan verrattavissa osakkeiden arvonnousuun. Tämän kolmannesvuoden aikana en tehnyt talletuksia tai nostoja asuntotililtä.

Alla tämän hetken varallisuustilanne ja muutos verrattuna edelliseen kolmannesvuosikatsaukseen.

Ensisilmäyksellä näyttäisi, että suunta on oikea; sekä sijoitusvarallisuus että nettovarallisuus ovat kasvaneet mukavasti. Valitettavaa on, että tällä tahdilla eläke ei koita alkuperäisen suunnitelman mukaisena päivänä. Olen vielä edellä tavoitettani, mutta etumatkani on kaventuu joka kuukausi.Menojen kasvusta johtuen stressiluku nousi vain 0,35 vuotta. Stressiluku on laskettu nettovarallisuus / nykyinen kulutus, joten se on vain suuntaa antava. Se ei esimerkiksi huomioi lainkaan tulevia tuottoja tai omaisuuden myynnistä aiheutuvia veroja.Suunnitelmani mukaisesti sijoittamisen painotus on siirtymässä osakkeista rahastoihin. Kuluneen kolmannesvuoden lopussa päivitin rahastosalkkuni kertarykäyksellä. Rahastojen osalta salkku on siis täysin tasapainossa! Tämä tarkoittaa myös sitä, että en omista enää lainkaan Suomi-indeksirahastoa.

Kaikki aikaisemmat ja tulevat kolmannesvuosikatsaukset löydät jatkossa täältä.

Entäpä loppuvuosi 2014?

Tavoitteeseeni verrattuna näköpiirissä on orastavaa persaukisuutta ja akuuttia rahapulaa, joten tulojen kasvattaminen on yksi tärkeimmistä prioriteeteista.

Kommentointi ei ole valitettavasti tällä hetkellä mahdollista. Kirjoitan satunnaisesti ja paras tapa pysyä kartalla uusista artikkeleista on sisäpiiri. Saatavilla myös  Twitter, Facebook ja feed.